|
|
| |
Miikka syntyi hippi- ja diskokuumevuosien
jälkimainingeissa 80-luvun alkupuolella
Helsingin Haagassa. Helsinkiläisyys jäi
kuitenkin Miikan elämässä kokeiluasteelle, sillä
jo muutaman vuoden päästä oli edessä muutto
Vantaan sademetsäalueelle. Tässä
moniarvoisessa ja opettavaisessa
ympäristössä Miikka jatkoi varttumistaan.
”Ensimmäiset kouluvuodet taisin olla aika
hirveä apina. Ainakaan opettajista ei tullut mun
uusia kavereita”, Miikka muistelee varhaisia
vaiheitaan.
”Lukio tuli käytyä pahamaineisessa Korson
lukiossa, missä aloin oppia tavoille.” Sitkeä
matkakuume alkoi vaivata Miikkaa huomattavan
varhain. Ensimmäiseen reilireissuunsa hän
tienasi rahat jo finni-iässä. Lukion jälkeenkin
elämä jatkui kaikenkarvaisten hanttihommien
merkeissä – reissun päälle oli päästävä, ja
määränpää oli ihan sama. |
 |
|
| |
 |
Vuonna 2003 Miikka päätti kokeilla
koulunkäyntiä. Laajasalon opiston tiedotusopin
linjalta jäi hihaan epämääräinen tunne siitä, että
media-alalla voisi olla ihan nastaa. Sitä ei
kuitenkaan ehtinyt jäädä miettimään liian
pitkäksi aikaa. Koulu loppui, ja taas alkoi iso
rahankeräys reissaamiseen. Kun paalua oli
riittävästi kasassa, Miikka ampaisi käkkärät
ojossa Aasiaan. Nelisen vuotta sitten Miikan
mieleen sitten juolahti hakeutua takaisin koulun
penkille.
|
|
| |
Ehkä Miikka viimeinkin aikuistui. Voi olla että
ei. Sankarimme sielua piinaava paimentolainen
nimittäin vain pulskistui: Miikka valitsi
opinahjonsa erinomaisten kulkuyhteyksien
varrelta Hollannista ja alkoi opiskella
tuottamista. Bredasta onkin ollut kätevää
piipahtaa siellä sun täällä – muun muassa
Pohjois-Amerikan ja Kanadan turneella. Nipun
kanssa Miikka on tietenkin luuhannut
yhtämiseen pitkin Eurooppaa, ja viimeksi
parivaljakko kuuluu piipahtaneen muun muassa
Turkissa. Nyt on kurssi kohti Japania. Se antaa
viitteitä siitä, että nälkä kasvaa syödessä. Jos
joskus tulevaisuudessa kuulet jonkun hullun
lähteneen polkuveneellä Pattayalle tai
sauvakävellen halki Saharan, tiedätkin jo, kuka
on taas nyhtänyt telttakepit tantereesta.
|
 |
|
| |
Miikan harrastuksiin kuuluu kaikenlainen härvellys yatzista curlingiin. Videoiden parissa
hääräämisestä on tullut paha tapa, ja taipumuksen sivutuotteena maailmaan on putkahdellut
muutama lyhytelokuva ja sarja. Lempileffoista Miikka mainitsee Scorsesen ja Polanskin
tuotokset, ja soittimessa voi soida vaikkapa M.I.A, Peaches, CCS, Chromeo, Imatran voima,
The Smiths, Curtis Mayfield tai Hives.
”Luonteenpiirteisiini kuuluu kai positiivinen elämänasenne, rennosti ottaminen ja uusien juttujen
kaivelu ja kelailu. Kai niit huonoi puolii on kans, mut niit kannattaa kysellä joltai muulta. Vuosien
varrella olen varttunut viisaammaksi kuin hyvä viini vanhetessa. Käyminen jatkuu vieläkin”,
Miikka itseanalysoi. |
|
| |
|
|
|
| |
|
|
|
|
|