Too Good for a Car  
The Story of Nipu The Story of Miikka The Story of Toni

 

 

 

Toni Salolainen syntyi kylmänä päivänä 11.
tammikuuta vuonna 1983 Helsingissä. Koska
hänellä oli elämästä vielä siinä vaiheessa niin
valtavan paljon opittavaa, hän päätti syntyä
varmuuden vuoksi muutaman viikon etuajassa.
Tämän seurauksena pari ensimmäistä viikkoa
meni tehohoidossa. Toni oppi siis jo hyvin
varhain, että hötkyily ei kannata. Tämä
elämänfilosofia onkin kantanut Tonia
keskoskaapin lämpimistä vällyistä tähän
päivään saakka.

”Ehkä määräävin luonteenpiirteeni on kiireiden
ja kaiken maailman stressin välttäminen.
Maailman meno kokonaisuudessaan
kiinnostaa, ja yritän vain pysyä menossa
mukana”, Toni tunnustaa avoimena.

Toni drinking  
  Toni milking

 

Toni, kuten Miikkakin, on pesunkestävä
vantaalainen. Tosin lapsuudesta pari vuotta
kului Joensuussa, mutta esikoulunsa hän aloitti
syntymäkaupungissaan. Nuoren Tonin pari
ensimmäistä kouluvuotta menivät hyvin. Sitten
hän tuli valinneeksi äitinsä ystävällisellä
avustuksella ensimmäiseksi vieraaksi
kielekseen ranskan, josta tuli ruotsin ohella
hänen koulu-uransa pahin kivireki. Ranskan
kielestä Toni pääsi eroon heti peruskoulun
loputtua. Ruotsi taas lopetti lukion käymisen.
Kouluajoilta jäi hanskaan kaveri, jonka kanssa
pitäisi nyt ajaa joku auto Japaniin. Niin ne vain
asiat johtavat toiseen.

 

 
 

 

Tonin vapaa-aikaan kuului vuosien ajan koko
liuta mitä oudoksuttavimpia harrastuksia –
muun muassa karate, maastopyöräily,
uimahypyt sekä tietokoneet. Sittemmin
aktiviteettilista on jalostunut. Miehen elämään
on varttumisen myötä versonut aimo annos
elämän perusrealiteettien arvostamista ja
minimalistista juurevuutta. Satunnaisten
lenkkien ja vieläkin satunnaisemman
maastopyöräilyn ohella Toni mainitsee
harrastuksikseen – ja samalla elämänsä
tärkeimmiksi asioiksi – nukkumisen, syömisen
ja juomisen. Niin, ja tietenkin työnteon: Toni on
tehnyt yli kolmen vuoden ajan lupaavaa uraa
Keskon varastomiehenä. Hedelmät ja
vihannekset ovat tulleet hänelle läheisiksi, ja
varastomiehen työt tarjoavat juuri riittävästi
haasteita.

Toni tripping  
 

 

”Koska ylitöitä eli rahaa saa jopa enemmän kuin jaksaa tehdä, tulen varmasti viettämään siellä
vielä vuosia ilman yllätysmiljoonia”, Toni toteaa elämäänsä tyytyväisenä.

Tonin elokuvahermoa kutkuttelevat etenkin Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa sekä Starsky ja
Hutch. Ruokavalioon kuuluvat lähes kaikki paitsi meren antimet sekä lukuisat hedelmät,
juurekset sekä vihannekset, joita Toni välttelee eettisistä syistä (kuka nyt työtovereitaan söisi?)
Ruokavalioon istuvatkin paremmin esimerkiksi kebab ja McDonald’sin antimet.

 
       
       
 

Dusk to Dawn Logo

© 2009 Dusk to Dawn. All Rights Reserved

Site Map Credits Terms of Use Show Disclaimer Copyright Compliance Policy