Villen lapsuusmuistot liittyvät saariston
maisemiin, metsiin, veneretkiin ja savustetun
kalan makuun. Ville oli utelias ja luova pentu,
josta olisi voinut ehkä tullakin jotain. Toisin kävi.
Hän tottui ajatukseen että maailmassa riittää
kun tekee osuutensa ja saa koulusta hyviä
numeroita. Ei hänellä mitään suunnitelmaa ikinä
ollut, joten hän päätyi lukioon, ja lukiosta
ammattikorkeaan. Tarkoituksena oli opiskella
graafikoksi, mutta hän vaihtoi audiovisuaaliseen
kun grafiikka olikin tylsää. Ehkä hänen
ongelmansa oli se ettei hänellä ikinä ollut
tarkoitus tehdä tulevaisuuttaan. Tai ehkä hän
miettii liikaa.

Olen tässä koulusta valmistuttuani vuoden
verran harrastanut lähinnä maalausta,
psykologiaa ja pullojen palautusta.
Elämänfilosofiani on niin ristiriidassa todellisen
maailman kyynärpäätaktiikan kanssa, etten ole
saanut hankittuani itselleni rahaa, työtä, tai
mitään muutakaan yhteiskunnan arvostamaa
statusta. Ja tästä tietenkin syytän katkerana
maailmaa.

Kuulin tästä reissusta kaksi kuukautta ennen
lähtöpäivää. En ollut ikinä tavannut työryhmää,
enkä käynyt edes venäjällä. Rahaa ei ollut.
Mutta ei tällaisesta mahdollisuudesta voi
kieltäytyäkään.

En ole mikään himoreissaaja luonteeltani,
pystyn ihan kevyesti oleilemaan Suomessa ja
tuijottamaan betoniseiniä kun ei ole muutakaan
vaihtoehtoa, mutta kyllä matkustuksessa on
jotain maagista. Uusien ihmisten tapaaminen,
se ettei tiedä mitä nurkan takana on, tai se ettei
pysty koskaan täysin ymmärtämään missä
maailmassa muut ihmiset elävät. Tällainen
vaeltelun kaltainen matkustaminen on
mielestäni matkailua aidoimmillaan. Muutenkin,
tekee ihan hyvää ottaa vähän välimatkaa.

Luonnettani voisi ehkä kuvailla sanalla "laiska". Jos normaalin ihmisen elämä on uimista, minun
elämäni on kellumista. Tässä on kuitenkin hyviä puolia. Minua ei ahdista ajatus siitä että pitää
roikkua saman porukan mukana tätä puolivuotista, ja muutenkin luulen että pääni ei räjähdä
jatkuvasta autossa istumisesta.